Uni maistuu.
Nukahdan päivinä 3, 4 ja 5 tyytyväisenä kymmenen aikaan sikeään uneen,
josta jopa 11 tunnin jälkeen joudun repimään itseni irti. Tosin meno
muuttuu pirteämmäksi heti, kun silmät on auki ja vesimeloni on löytynyt
jääkaapista.
Nälkä edelleen piinaa. Se on yksi kuurin huonoimmista puolista, koska se iskee suoraan hermoon. Ainakin mulla. Ainoastaan linssimuhennos oli sellainen ruoka, mistä tuli heti kylläiseksi. Olen huomannut myös, että turvotus on palannut ja luulen sen johtuvan siitä, ettei aineenvaihdunta ehkä toimi ihan normaalilla tavalla. Mikä kyllä menee ehkä jopa ykköseksi huonoissa puolissa. Ei ole kivaa, kun olo on koko ajan ihan pöhnäinen.
uurin lopuksi voisinkin laittaa muutaman hyvän reseptin, mitä kokeilin sen aikana. Kaikki reseptit löytyivät omista keittokirjoista, joita on hankittu/saatu muutama. Miltei 7 vuotta kasvissyöjänä ollessa oppi kyllä tekemään paljonkin erilaisia kasvisruokia, mutta nyt on laajennettua osaamista ja kokeiluja laajemmalle. Vaikka ruokavalioon on tullut takaisin liha, kasvisruokiin on edelleen kiinnostusta. Miltein aina muokkaan reseptejä sopivaksi itselleni, joko määriltä tai lisäilen aineita ja mausteita sinne tänne. Joskus saatan hioa jotain reseptiä monta kertaa, että siitä tulee täydellinen. Tulee mieleen maailman paras lasagneresepti, jota Peppi vois syödä kuulemma joka päivä.
Enää 2 päivää jäljellä!

| Tältä näytti kikhernepaistos, joka esiintyi tämän päivän päivällisenä. Jarkon mielestä siitä puuttui pekoni. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti