I feel the love, feel the love

Vuosi 2015 pulkassa. Meni kyllä niin nopeasti ohi, että ihan suhahti. Loppu peleissä on ollu tosi rankka vuosi, vaikka paljon ihaniakin juttuja on tapahtunu.

Heti alkuvuodesta Jarkko onnistu murtamaan jalkansa kahdesta kohtaa näppärästi kokonaan poikki. Siinä menikin talvi ja kevät rattoisasti hoidellessa kotia ja lasta, miehen makoillessa ainakin aluksi (ihan luvan kanssa) sohvalla. 

Samaan syssyyn mulle annettiin vielä osastovastaavan paikka. Uuden haasteen kanssa joutukin käyttää vähän enemmän omia resurssejaan kuin, mitä oli aikonut tähän työhön käyttää. Olinhan hakenut ihan semmosta helppoa keikkaduunia aluksi, kun tähän työpaikkaan päädyin. 

Ilmapiiri on ollut työpaikalla suorastaan ahdistavaksi, vaikka se yleensä ilmenee mulla äärettömänä ketutuksena. Onneksi tässä loppu vuonna siihenkin asiaan tuli ratkaisu ja on voinu huokaista syvään. 

Vaikka miltei koko vuos oli super rankka, niin vuonna 2015 on tapahtunut myös paljon hyvää. Oltiin kesäkuussa jalkakipuisen miehen ja lapsen kanssa reppureissaamassa Thaimaa-Kambotsa-Vietnam akselilla. Jouduttiin sairastelujen ja Pepin kulttuurishokin takia venyttämään pinnaa ja jaksamista äärimmilleen, mutta kaikki oli kyllä niiden hyvien hetkien arvoista. 

Tiesin jo etukäteen, että lapsen ensimmäiseksi pitkäksi reissuksi (yli viikko) oli aika rankka paketti. Varsinkin, kun olin ahneuksissani ympännyt reittiin liian monta paikkaa ja maata. Tästä viisastuneena seuraavalla reissulla opetellaan ottamaan iisisti. 

Samaisella reissulla Jarkko kysyi ison kysymyksen, johon vastaus oli ilmiselvästi myönteinen. Naimisiin mennään 2016, niin kuin joku kaveri joskus kauan ennen Jarkkoa ennusti. (Muistatko Venla!?)

Olen myös saanut tänä vuonna uusia ystäviä ja yksi vanha ystävä on tullut takaisin, joista molemmista olen todella iloinen. Vielä yli vuosi sitten mietin, miten on niin helppoa tutustua ihmisiin, mutta vaikeaa ystävystyä. Nyt tuntuu, että on useampikin ihminen pääkaupunkiseudulla, joita voin kutsua ystäviksi ja joihin voi luottaa täysillä. 

Nyt 2016 pitäisi suunnitella häitä ja häämatkaa (Kroatia & Montenegro!!), pistää tää koti vihdoin ja viimein kuntoon, pohdiskella vähän koulujuttuja, herätellä vanha urheiluaddikti talviunilta ja samalla keskittyä omaan hyvinvointiin ja onnellisuuteen. 

Berlin

Käytiin Jarkon kanssa viime viikolla Berliinissä. Siellä käytiin perinteisillä joulumarkkinoilla ja ostoskeskuksissa ostelemassa joululahjoja. Löydettiin semmosia löytöjä pukinkonttiin, mistä ei ois Suomessa osannu ees uneksia. 

Yöt me vietettiin ihan lähellä Checkpoint Charlieta. Vuokrattiin siltä alueelta kämppä, joka oli just passelin kokonen ja lähellä U-bahnia, millä pääsi sit joka paikkaan. Ainoa huono puoli tässä asuinalueessa oli se, että selkeitä baareja ja pubeja ei siellä ollu. Oli kahviloita, pikaruokapaikkoja ja tietty ravintoloita. 

Me löydettiin varmasti Berliinin paras pihviravintola! Oltiin käyty tyyliin miljoonalla eri metroasemalla ja pyöritty siinä ympärillä etsimässä ruokaa. Millään ei löytyny mitään, koska sunnuntaisin miltei joka paikka on Saksassa kiinni! Hyvin hämmentävää. 

Olin jo melkeen valmis luovuttamaan ja menemään KFC:hen, kunnes sitten löydettiin ravintola Doreedos. Niiden slogan oli about: "Prices like 20 years ago! -50 %!" Kyseessä siis argentiinalainen ravintola. 

Listalla oli pastoja, pizzoja ja tietysti pihvejä semmosista 180 g rääpäleestä sinne 400 g XXXL-pihviin. Syötiin siellä ehkä elämämme parhaat sisäfileet. Toinen ykkössijalla oleva on myös Argentiinalainen ravintola, mikä sijaitsee Tallinnassa. 

Täällä oli aivan uskomatonta se hinta! Molemmat syötiin 250 g sisäfileet ranskalaisilla ja bernaisekastikkeella (lisukkeet maksettiin erikseen) ja ruokajuomiksi viiniä ja bisseä. Tämä hulppea ateria maksoi 30 €. YHTEENSÄ! Oon vieläki ihan shokissa. 

Annettiin melkeen 10 € tippiä, koska oli kyllä sen arvosta. Palvelukin oli todella erinomaista. Nauroin vaan siellä pihalla, et miten me voitiin löytää tommonen paikka. Ja vielä vahingossa! 

Tämä tunnelmallinen ravintola sijaitsee Kurt-Schumacherin metroaseman välittömässä läheisyydessä. Suosittelen käymään, jos vierailee Berliinissä. Varsinkin, jos lentää Tegelin kautta. 

Tulokset tuli ennen reissua. Näillä näkymin ei irronnu opiskelupaikkaa ensi keväälle. Tai päiväpuolelle olisin päässyt, mutta valitettavasti opiskelijaelämä opiskelijabudjetilla ei houkuttele pätkääkään. Varasija monimuotototeutukseen on nro 19, joten todennäköisyydet paikan saamiseen on hyvin hyvin pienet. Ensi keväänä uudestaan kokeisiin, jos häämatkan jälkeen pääsis 

MUTTA nyt voin alottaa sen defendon, kun ei oo iltaisin "mitään" tekemistä. Onni onnettomuudessa. Hääkuvia silmällä pitäen ruvetaan hikoilemaan salilla ihan urakalla.

Nyt olis varmaan viimeistään aika panikoida joulukortteja (pitäis olla ylihuomenna postissa!!!) ja viimeisiä joululahjoja. Katotaan, mitä tästäkin tulee.

 

Comeback

Siitä onkin jo jokunen tovi, kun tänne on tullu kirjoteltua. Tuntuu kuitenkin vahvasti siltä, että olis aika yrittää elvyttää tätä kaikkia harrastuksia ja proggiksia yhdistävää tekijää. Ehkä saisin järjesteltyä ideamylläkkää pääni sisällä. Ajattelin aloittaa uudella introlla, kun on tullut tehtyä kaikenlaista ja elämän tilannekin on hiukan muuttunu viime kertaisesta. 

 Lakin sain onneksi päähäni viime keväänä. Kannatti iltaopiskella "ahkerasti". Nyt paperit on pistetty vetämään uuteen kouluun ja odotellaan tuloksia. Jos pääsisi ihan lähiaikoina taas mukaan työ-opiskelurumbaan, jota oli niin ikävä. 

Ensi kesänä ollaan Jarkon kanssa menossa naimisiin. Hääsuunnitteluista voi olla kevään puolella sellaista spämmiä, että oksat pois. Koittakaa kestää. 

Peppi (Jarkon tytär) muutti meille viime kesänä asumaan ja nyt tänä kesänä aloitettiin viikko-viikko tsydeemi. Hiukan erilaista arkea. Asuinalue ei kuitenkaan vaihtunut sen enempää kuin toiseen naapurustoon, joka on ollut kaikin puolin tervetullut muutos. Ei enää ikuisia piriteknobileitä ja paskaa rappukäytävässä. Woop, woop! 

Edelleen hurja painon pudotus/trimmaus on käynnissä, reidet heiluu vieläkin tuulessa. Munkki maistuu edelleen hyvällle. Ja sipsit. Nyt on kuitenkin uusi treenikaveri. My BFF saapui takaisin Suomeen potkimaan mua persuksiin. Ollaan ruvettu käymään FIX:in saleilla. Tästä se lähtee ja ensi kesänä nähdään, näyttääkö hääkuvissa kroppa hyvältä. 

Muuten on edelleen noin 175 proggista käynnissä Jarkon tuubihuivista ja puutarhahaaveista täydellisten reseptien ja omien kosmetiikkatuotteiden tehtailuun. Näitä sitten riittää. Tällä tiivistelmällä vois aloittaa hiukan aktiivisemman kirjoitusharrastuksen.

Vielä muutama kuva tältä syksyltä: 

 

Pepin suorastaan söpö Halloween-meikki

Alice in wondeland

Mummon ihana syksykeittiö

Find your comfort zone. Then leave it.

Yllättävän pirteät on tunnelmat junassa 4 tunnin yöunien jälkeen. Ei edes väsytä. Vielä. Enkä olis kyllä uskonu, että näin myöhään biletetään (jutellaan), kun lähetään urheilijasiskon kanssa Kotkaan. Vietettiin ilta Motelli Road 66:ssa, mikä oli aivan uskomaton mesta hyvällä sekä huonolla tavalla.

Ensin plussat: Sisustus oli täysin teeman mukainen. Piha-alueelle tultaessa tuli selvästi fiilis jostain keskellä USA:n erämaata sijaitsevasta motellista. Vanhoja tuunailtuja autoja oli piha täynnä, motellin vieressä oli autokorjaamo ja eteisaulassa tervetulleiksi toivottivat 50-luvun filmitähdet. Ravintolan tuolit oli tehty auton nahkapenkeistä. Olimme tulleet Kotkaan Rock & Wrestling Rampageen katsomaan ammattipainia. Kehä oli rakennettu pihalle, mikä oli erittäin miellyttävää, kun aurinko vielä paistoi. Illalla olis paikat pakastunu, jos ei olis ollu niitä erittäin mageita liekinheittimiä.

Sitten muutama miinus:  Kokki ei selvästi tiennyt lihan eri kypsyysasteita, vaikka yksityiskohtainen selostus oli ravintolan ruokalistassa. Liha saattoi olla myös jotakin muuta kuin sisäfilettä, mistä en voi olla varma, koska pihvi oli läpikypsä eli pilalla. Henkilökunta ei osannut käytännössä ollenkaan suomea, eivätkä sitten sitä englantiakaan. Äänentoisto sisätiloissa oli aivan kamala. Overnight sensation jäi näkemättä, koska tiskiltä ei saanut korvatulppia (edes maksusta). Vaikka kovaa meteliä on joutunut elämänsä aikana sietämään, niin korvat miltei vuosivat verta siideriä hakiessa.Pihalta kuuli ihan hyvin.

Itse paini oli parasta, mitä olen koskaan saanut. Oli hyviä matseja, varsinkin Stark Adder vastaan Mikko Maestro, sekä tietysti illan pääottelu Heimo Ukonselkä vastaan Canonball Grizzly. Ensimmäisessä oli perinteisesti uskomatonta fysiikkaa ja ilmalentoja. Kuvista päätelleen jalat tuskis koskettivat maata. Jälkimmäisessä hyvä painija sai huonommankin näyttämään hyvältä. Heimo pelasti ottelun omalla ammattipainitaidollaan. Grizzlyn 190 kilossa se ylimääräinen estää hyvää fyysistä suoriutumista (siskon sanoin bear hug after bear hug), mutta persoonana erittäin viihdyttävää katseltavaa. Johnny McMetal ja Jessica Love vs. Vlamidir Punakone ja King Kong Karhula -matsissa veri lensi. Ihan kirjaimellisesti. Oli mukavaa myös huomata, että muutama vuosi sitten ei niin mieleenpainunut painija Ricky Vendetta on kehittynyt huomattavasti. Ainakin näin urheilija näkökulmasta. Ja nyt jää myös mieleen. Yleisö oli hyvin mukana ja saatoin itsekkin vähän innostua. Kaikin puolin näin loistava paketti amatöörin näkökulmasta.

Illan jatkuessa isompi sisko nautti iloliemiä ja sai puheripulin. Pienempi taas sai Suomen parhailta ammattipainijoilta loistavia vinkkejä sekä tsemppauksia tulevaa varten. Oli hauskaa tutustua ihmisiin hahmojen takana. Aika meni niin nopeasti, että huomattiin istuvamme baarissa pilkkuun asti. Ilta jatkui vielä bändin poikien ja henkilökunnan kanssa aulabaarissa. Kotka otti meidät hyvin vastaan ja sosiaalinen yliannostus on nautittu. Kuukauden päivät ja sitten ois taas painia tarjolla. Onko siskojen aivopesu toiminut ja painikärpänen purrut?

Viikonlopun tulos: Onnellinen sisko

The less you care, the happier you'll be.

Onko mitenkään yllättävää, että tulen tajuttoman kipeäksi heti, kun mulla alkaa kesäloma? Eipä tietenkään. Nyt yritetään Duactin ja antibioottien voimalla käydä hoitamassa vielä viimeinen tapaaminen pankin kanssa. Ei millään jaksaisi, eikä edes kiinnostaisi, koska vastaus on tällaisessa taloustilanteessa aika selvä. Tulipahan kuitenkin treenailtua ja sieltä sai ihan arvokkaita vinkkejä.

Kaiken kaikkiaan loman ensi askeleet menivät ihan muikeasti. Kotiteollisuus oli jälleen kerran rautaa. Hotellin sänkyyn oli mukava könytä keikan jälkeen ja kylpyammeessa liota day after. Taisin käydä koko vierailun aikana kolme kertaa kylvyssä. Olo oli puhdas!

 Lauantaina oltiin menossa Jarkon serkun luo kahville. Juuri, kun oltiin ottamassa Keravalta taksia, törmättiin synttärisankarin veljeen. Ei facebookista bongattu kahvikutsu ollutkaan ihan silloin kun ajattelin. Oltiin menossa kahvittelemaan päivää etuajassa. Onneksi ei huomattu vasta Tuusulassa asiaa. Tästä päivä jatkuikin Jarkon serkun yllätyssynttäreille Memphisiin, joten suunnattiin taas takaisin pääkaupunkiseudulle.

 Sunnuntaiaamuna kurkku oli turvonnut onnellisesti kiinni ja lääkitsin itseäni ylijääneillä antibiooteilla (äidin takaraivossa kaikuvista neuvoista huolimatta). Ja tässä tilanteessa se todella kannatti. Seuraavan kerran kun heräsin, niin oli olo paljon parempi, vaikka vieläkin hirveä. Samana iltana oli tarkoitus lähteä kohti yhtä Euroopan lempikaupunkiani, Tallinnaa.

   Reissu meni väsyneen usvaisissa tunnelmissa. Hytissä ei oikein saanut nukuttua kuumehoureiden ja metelin takia. Aamupalan jälkeen mieli kuitenkin virkistyi.

   Viimeistään Sinine Salongissa nauttimani hemmotteluhoito virkisti mielen. Intialainen päähieronta oli aivan taivaallista ja nukahdin valehtelematta kolme kertaa sen aikana (vaikka se tehtiin istuma-asennossa). Sen jälkeen tehtiin vielä osittainen selkähieronta joka kesti ihanan kauan. Hierontojen jälkeen oli meikit levinnyt ja tukka takussa. Teekupin kanssa kipitin sitten kosmetologille.

  Siellä kyllä lähtivät viimeisetkin unihiekat silmistä. Se oli semmoinen pikakasvohoito, että oksat pois. Tuntu, että koko naama lähtee siinä läiskimisessä irti. Sitten se kevyt päivämeikki. En tiennyt, että maskeeraus voi olla väkivaltaista touhua. Tulos oli kuitenkin ihan ok ja naamaan puhkeavat finnit kertovat kasvonaamion tehokkuudesta.

   Kampaaja oli vaihteeksi ihan täydellinen. Takkuinen pehko harjattiin ihan sileäksi, ilman hampaiden kiristelyä. Tukka suoristettiin ja se on pysynyt suorana tähän päivään asti. Skumppa, joka tarjoiltiin kampaamon yhteydessä, nousi salamana päähän. Olo oli siis hyvin rentoutunut ja euforinen, vaikka kosmetologikäynti jätti traumat.

  Hoitojen jälkeen mentiin syömään netistä bongaamaani Argentiinalaiseen ravintolaan. Sisäfilee oli parasta, mitä olen ikinä syönyt. Tosin en tiedä, kuinka uskottava olen arvioijana. 7 vuoden kasvissyönnin jälkeen sekasyöntiä on harjoitettu vasta 2 vuotta. Silti se oli aivan taivaallista. Kokki tuli itse tervehtimään ja toivottamaan meille hyvät ruokahalut. Talonviini sopi pihvin kanssa täydellisesti ja sitä pystyi juomaan ilman turhia irvistelyjä. Mikä on kummallista? Yleensä kaikki talonviinit ovat tiskivedellä jatkettua halvinta viiniä, mitä Alkosta löytyy. Ainakin Suomessa. Olin ihan ruokaorgasmeissa, kun sieltä lähdettiin. Suosittelen kaikille lämpimästi. Ravintola ei sijaitse ihan keskustassa, mutta sinne jaksaa kyllä helposti kävellä ja vaiva on sen arvoista.

Tämä viikko meneekin englannin ainetta kirjoitellessa ja uskonnon itsenäisen kurssin loppurutistuksissa. Sitten voikin hengähtää ja aloittaa kirjoituksiin lukemisen. Onneksi on enää tämä lukukausi tätä työ-koulurumbaa. Ensi vuonna toivottavasti päiväopiskelut kutsuu. Jaksaa.

It's never too late to be what you might have been.

Huh. Onpas kesä taas vierähtänyt silmissä. Nyt pihalla sataa vettä kaatamalla ja sisällä vetää niin paljon, että villasukkien kaivaminen talvivaatteiden joukosta tuntuu päivä päivältä houkuttelevammalta. Se ei kyllä haittaa, koska syksy on omalla tavallaan lempivuodenaikani. Herään silloin kesähorroksesta ja rupean taas hääräilemään kesällä kesken jääneiden projektien parissa (käsityöt, leikekirja, uudet reseptit, valokuvaprojekti jne.) Olen syksyllä selvästi luovimmillani. Odotan innolla.

Löydettiin Jarkon kanssa meidän unelmien asunto. Se on ihana. Valmiiksi remontoitu todella nätiksi, vaikka tapeteista en tykkääkään. Saisin oman vaatehuoneen, sekä työhuoneen. Pepillä olisi mun työhuoneessa ns. oma huone. Ja enää ei maksettaisi vuokraa, vaan maksettaisiin omaa asuntoa, mikä kuulostaa muutenkin tosi järkevältä. Tuntuu ainakin aluksi melko haikealta jättää pääkaupunkiseutu taaksepäin. Oikeasti täällä ei pidättele mikään muu kuin se ajatus. Tosin mikään ei ole vielä varmaa. Lähipäivinä pitäisi tulla päätöksiä ja sitten meidän pitäisi tehdä päätöksiä. Katsotaan miten käy.

Itsenäiset kouluhommat on jo kasassa ja torstaina alkaisi varsinainen lukukausi. Syksyllä pitäisi kirjoittaa töiden ohella. Mua ei jostain syystä stressaa. Viime hetken paniikkia odotellessa.

Tällä viikolla mulla alkaa kesäloma. Perjantaina superrentoutuminen alkaa pankissa juoksemisella, kulmien nyppimisellä ja sitten vasta pääsee hotellille kuuntelemaan Kotiteollisuutta. Päätettiin kanssa yöpyä siellä, ettei tarvis kännissä könytä taksiin ja tehdä aamulla itse eväitä. Valitsen mieluummin ihanan pehmeät ja puhtaat lakanat, joita ei tarvitse itse vaihtaa + aamupalan, jota ei tarvitse itse valmistaa.

Sunnuntaina nokka osoittaa kohti rapakon vastarantaa. Käyn siellä maanantaina 3 tuntia hoidoissa, ja poistun (toivottavasti) rentoutuneen hehkeänä. Sen jälkeen on tärskyt Jarkon kanssa pihvi-illallisen merkeissä. Lomaa odotellessa (enää kaksi kokonaista työpäivää!). Loman jälkeen voikin jo suunnitella mahdollista muuttoa ja seuraavan vuoden Thaimaan reissua. Liput on jo ostettu, enää tarvitaan reittisuunnitelma. 

Tässä vielä muutamia kesäisiä kuvia. 

Suosittelen itsetehtyjä hamppareita!
Sekä liharullia, feta-pekoni-parsapiirakkaa
ja seesamikastiketta. <3

Juhannus, Heureka, Dark Side ja Suomenlinna.

+

Pepin yllärisyndet ja mun synttärikahvit.

Vielä loppuun: 

Tarkoituksena ei ollut tehdä mitään negatiivista ruikutuspostausta, mutta tapahtui niin kummallinen juttu bussissa. Puhuin äidin kanssa puhelimessa ihan jotain yleisiä mitä-kuuluu-juttuja ja sitten yks nainen rupesi vastakkaisella käytävällä räyhäämään, että tiedänkö puhelimessa puhumisen olevan epäkohteliasta. Vastasin siihen, että puhelimessa puhuminen on ihan sama asia kuin vierustoverin kanssa keskustelu ja hän oli sitä mieltä, että ei bussissa saa keskustella. Sanoin, että puhelimessa puhuminen julkisilla paikoilla on ihan laillista ja tämä rouva huusi, että sitten murhakin on laillista. Siinä se rääky sitten vähän aikaa ja jatkoin ihan vittullaiksenikin sitä puhelua (Huom. En puhunut kovaan ääneen tai mitään sopimatonta). Hän sitten rauhoittui, mutta muisti minua vielä räkäisemällä päin näköä lähtiessään omalla pysäkillään pois. Tilanne oli kauheudessaan niin koominen, etten edes osannut suuttua. Kanssamatkustajien puolustaminen oli tosi sympaattista ja epäsuomalaista. Yleensä kaikki aina katsovat sivusta, kun joku viaton saa turpiinsa. Nyt oli kerrankin toisin. Kiitokset heille.Suomessa on kyllä jokin ihan viturallaan, jos aggressiot purkautuvat tolla tavalla tuntemattomiin ihmisiin. Eikä ole ekat raivarit bussissa (tosin ensimmäiset mulle). Etuoikeutettu olo.

Well behaved women rarely make history.

Tuntuu siltä kuin koko elämä kaipais oikein kunnon putsausta. Tuntuu, että pitää saada uusia tai vanhoja ihmisiä tuomaan innostusta, luovia ajatuksia ja positiivista fiilistä mun mieleen ja sydämeen. Ei sinällään, että olisin mitenkään masentunut tai stressaantunut. Nyt pitää vaan saada jotain uutta tähän päivittäiseen arkeen.
  Treenimotivaatio on myös hukassa, ehkä myös treenikaveri. Ei tulis ehkä niin paljoa lusmuiltua, kun on toiselle ihmiselle luvannut jotakin.
  Yritin pitää puhdistuskuuria, mutta jotenkin se ei nyt tällä kertaa onnistunut. Tiedän, että fiilikset sen jälkeen on ihan uskomattomat. Nyt kuitenkin homman tyssäs joko bussilakko (5,2 tai 11,6 kilsaa pitää pyöräillä joka päivä töihin + takaisin), muut ihmiset, kevät tai MM-lätkä. Jotenkin mieli kaipaa endorfiinia niin paljon, että urheilu ei voi jäädä nyt paussille. Eikä jäätelö. Ehkä unohdan puhdistuskuurin ja siivoan kämpän?

Vasemmalla St. Oliverin mekko ja oikealla Höglin korot.

Löysin kuin löysinkin sen mekon häihin. Melkein meinasin jo luovuttaa ja lähteä zeeprassa, mutta sitten se mekko löytyikin St. Oliverista. Tietty jätin sen koltun varaamatta ja hipsin vielä kurkkaamaan Zaran ja Stockammin valikoiman. Takasin tullessa, sitä mekkoa sovitti joku tyttö (lunttu!). Ja sehän oli tietysti ainoa kappale juuri sitä kokoa. Kun sovittaja astui mekon kanssa ulos pukuhuoneesta, päässä vilisi se skenaario Mean Girlistä, missä se tyttö hyppää sen pöydän yli ja rupee lätkimään sitä toista tyttöä turpiin. Mutta onneksi tilanne rauhoittui, kun mekon sovittaja ei ollut varma  haluaako mekkoa ostaa, niin minähän sen sitten sain. Muah! On ihana. Löysin myös ihanat korot.

Lintsipäivänä jouduttiin jonottamaan 40 minuttiia sisävuoristorataan, mutta se ei fiilistä haitannu! Peppi on nyt innostunu kiipeilemään vähän millon missäki ja alhaalla on yksi puistokuvista, mitä räpsin tässä yks ilta.

  Keväisissä tunnelmissa jatketaan motivaation etsimistä, syödään jätskiä ja ajetaan korkkareita sisään ennen häitä. Ehkä sitä puhdistuskuuria jaksaa yrittää myöhemmin kesällä. Sitä ennen treeniä treeniä. Motivaation kehittymistä voi seurata täältä. Minna Kalmin Heiaheia.