Tuntuu siltä kuin koko elämä kaipais oikein kunnon putsausta. Tuntuu, että pitää saada uusia tai vanhoja ihmisiä tuomaan innostusta, luovia ajatuksia ja positiivista fiilistä mun mieleen ja sydämeen. Ei sinällään, että olisin mitenkään masentunut tai stressaantunut. Nyt pitää vaan saada jotain uutta tähän päivittäiseen arkeen.
Treenimotivaatio on myös hukassa, ehkä myös treenikaveri. Ei tulis ehkä niin paljoa lusmuiltua, kun on toiselle ihmiselle luvannut jotakin.
Yritin pitää puhdistuskuuria, mutta jotenkin se ei nyt tällä kertaa onnistunut. Tiedän, että fiilikset sen jälkeen on ihan uskomattomat. Nyt kuitenkin homman tyssäs joko bussilakko (5,2 tai 11,6 kilsaa pitää pyöräillä joka päivä töihin + takaisin), muut ihmiset, kevät tai MM-lätkä. Jotenkin mieli kaipaa endorfiinia niin paljon, että urheilu ei voi jäädä nyt paussille. Eikä jäätelö. Ehkä unohdan puhdistuskuurin ja siivoan kämpän?
![]() | ||||
| Vasemmalla St. Oliverin mekko ja oikealla Höglin korot. |
Keväisissä tunnelmissa jatketaan motivaation etsimistä, syödään jätskiä ja ajetaan korkkareita sisään ennen häitä. Ehkä sitä puhdistuskuuria jaksaa yrittää myöhemmin kesällä. Sitä ennen treeniä treeniä. Motivaation kehittymistä voi seurata täältä. Minna Kalmin Heiaheia.

