Find your comfort zone. Then leave it.

Yllättävän pirteät on tunnelmat junassa 4 tunnin yöunien jälkeen. Ei edes väsytä. Vielä. Enkä olis kyllä uskonu, että näin myöhään biletetään (jutellaan), kun lähetään urheilijasiskon kanssa Kotkaan. Vietettiin ilta Motelli Road 66:ssa, mikä oli aivan uskomaton mesta hyvällä sekä huonolla tavalla.

Ensin plussat: Sisustus oli täysin teeman mukainen. Piha-alueelle tultaessa tuli selvästi fiilis jostain keskellä USA:n erämaata sijaitsevasta motellista. Vanhoja tuunailtuja autoja oli piha täynnä, motellin vieressä oli autokorjaamo ja eteisaulassa tervetulleiksi toivottivat 50-luvun filmitähdet. Ravintolan tuolit oli tehty auton nahkapenkeistä. Olimme tulleet Kotkaan Rock & Wrestling Rampageen katsomaan ammattipainia. Kehä oli rakennettu pihalle, mikä oli erittäin miellyttävää, kun aurinko vielä paistoi. Illalla olis paikat pakastunu, jos ei olis ollu niitä erittäin mageita liekinheittimiä.

Sitten muutama miinus:  Kokki ei selvästi tiennyt lihan eri kypsyysasteita, vaikka yksityiskohtainen selostus oli ravintolan ruokalistassa. Liha saattoi olla myös jotakin muuta kuin sisäfilettä, mistä en voi olla varma, koska pihvi oli läpikypsä eli pilalla. Henkilökunta ei osannut käytännössä ollenkaan suomea, eivätkä sitten sitä englantiakaan. Äänentoisto sisätiloissa oli aivan kamala. Overnight sensation jäi näkemättä, koska tiskiltä ei saanut korvatulppia (edes maksusta). Vaikka kovaa meteliä on joutunut elämänsä aikana sietämään, niin korvat miltei vuosivat verta siideriä hakiessa.Pihalta kuuli ihan hyvin.

Itse paini oli parasta, mitä olen koskaan saanut. Oli hyviä matseja, varsinkin Stark Adder vastaan Mikko Maestro, sekä tietysti illan pääottelu Heimo Ukonselkä vastaan Canonball Grizzly. Ensimmäisessä oli perinteisesti uskomatonta fysiikkaa ja ilmalentoja. Kuvista päätelleen jalat tuskis koskettivat maata. Jälkimmäisessä hyvä painija sai huonommankin näyttämään hyvältä. Heimo pelasti ottelun omalla ammattipainitaidollaan. Grizzlyn 190 kilossa se ylimääräinen estää hyvää fyysistä suoriutumista (siskon sanoin bear hug after bear hug), mutta persoonana erittäin viihdyttävää katseltavaa. Johnny McMetal ja Jessica Love vs. Vlamidir Punakone ja King Kong Karhula -matsissa veri lensi. Ihan kirjaimellisesti. Oli mukavaa myös huomata, että muutama vuosi sitten ei niin mieleenpainunut painija Ricky Vendetta on kehittynyt huomattavasti. Ainakin näin urheilija näkökulmasta. Ja nyt jää myös mieleen. Yleisö oli hyvin mukana ja saatoin itsekkin vähän innostua. Kaikin puolin näin loistava paketti amatöörin näkökulmasta.

Illan jatkuessa isompi sisko nautti iloliemiä ja sai puheripulin. Pienempi taas sai Suomen parhailta ammattipainijoilta loistavia vinkkejä sekä tsemppauksia tulevaa varten. Oli hauskaa tutustua ihmisiin hahmojen takana. Aika meni niin nopeasti, että huomattiin istuvamme baarissa pilkkuun asti. Ilta jatkui vielä bändin poikien ja henkilökunnan kanssa aulabaarissa. Kotka otti meidät hyvin vastaan ja sosiaalinen yliannostus on nautittu. Kuukauden päivät ja sitten ois taas painia tarjolla. Onko siskojen aivopesu toiminut ja painikärpänen purrut?

Viikonlopun tulos: Onnellinen sisko

The less you care, the happier you'll be.

Onko mitenkään yllättävää, että tulen tajuttoman kipeäksi heti, kun mulla alkaa kesäloma? Eipä tietenkään. Nyt yritetään Duactin ja antibioottien voimalla käydä hoitamassa vielä viimeinen tapaaminen pankin kanssa. Ei millään jaksaisi, eikä edes kiinnostaisi, koska vastaus on tällaisessa taloustilanteessa aika selvä. Tulipahan kuitenkin treenailtua ja sieltä sai ihan arvokkaita vinkkejä.

Kaiken kaikkiaan loman ensi askeleet menivät ihan muikeasti. Kotiteollisuus oli jälleen kerran rautaa. Hotellin sänkyyn oli mukava könytä keikan jälkeen ja kylpyammeessa liota day after. Taisin käydä koko vierailun aikana kolme kertaa kylvyssä. Olo oli puhdas!

 Lauantaina oltiin menossa Jarkon serkun luo kahville. Juuri, kun oltiin ottamassa Keravalta taksia, törmättiin synttärisankarin veljeen. Ei facebookista bongattu kahvikutsu ollutkaan ihan silloin kun ajattelin. Oltiin menossa kahvittelemaan päivää etuajassa. Onneksi ei huomattu vasta Tuusulassa asiaa. Tästä päivä jatkuikin Jarkon serkun yllätyssynttäreille Memphisiin, joten suunnattiin taas takaisin pääkaupunkiseudulle.

 Sunnuntaiaamuna kurkku oli turvonnut onnellisesti kiinni ja lääkitsin itseäni ylijääneillä antibiooteilla (äidin takaraivossa kaikuvista neuvoista huolimatta). Ja tässä tilanteessa se todella kannatti. Seuraavan kerran kun heräsin, niin oli olo paljon parempi, vaikka vieläkin hirveä. Samana iltana oli tarkoitus lähteä kohti yhtä Euroopan lempikaupunkiani, Tallinnaa.

   Reissu meni väsyneen usvaisissa tunnelmissa. Hytissä ei oikein saanut nukuttua kuumehoureiden ja metelin takia. Aamupalan jälkeen mieli kuitenkin virkistyi.

   Viimeistään Sinine Salongissa nauttimani hemmotteluhoito virkisti mielen. Intialainen päähieronta oli aivan taivaallista ja nukahdin valehtelematta kolme kertaa sen aikana (vaikka se tehtiin istuma-asennossa). Sen jälkeen tehtiin vielä osittainen selkähieronta joka kesti ihanan kauan. Hierontojen jälkeen oli meikit levinnyt ja tukka takussa. Teekupin kanssa kipitin sitten kosmetologille.

  Siellä kyllä lähtivät viimeisetkin unihiekat silmistä. Se oli semmoinen pikakasvohoito, että oksat pois. Tuntu, että koko naama lähtee siinä läiskimisessä irti. Sitten se kevyt päivämeikki. En tiennyt, että maskeeraus voi olla väkivaltaista touhua. Tulos oli kuitenkin ihan ok ja naamaan puhkeavat finnit kertovat kasvonaamion tehokkuudesta.

   Kampaaja oli vaihteeksi ihan täydellinen. Takkuinen pehko harjattiin ihan sileäksi, ilman hampaiden kiristelyä. Tukka suoristettiin ja se on pysynyt suorana tähän päivään asti. Skumppa, joka tarjoiltiin kampaamon yhteydessä, nousi salamana päähän. Olo oli siis hyvin rentoutunut ja euforinen, vaikka kosmetologikäynti jätti traumat.

  Hoitojen jälkeen mentiin syömään netistä bongaamaani Argentiinalaiseen ravintolaan. Sisäfilee oli parasta, mitä olen ikinä syönyt. Tosin en tiedä, kuinka uskottava olen arvioijana. 7 vuoden kasvissyönnin jälkeen sekasyöntiä on harjoitettu vasta 2 vuotta. Silti se oli aivan taivaallista. Kokki tuli itse tervehtimään ja toivottamaan meille hyvät ruokahalut. Talonviini sopi pihvin kanssa täydellisesti ja sitä pystyi juomaan ilman turhia irvistelyjä. Mikä on kummallista? Yleensä kaikki talonviinit ovat tiskivedellä jatkettua halvinta viiniä, mitä Alkosta löytyy. Ainakin Suomessa. Olin ihan ruokaorgasmeissa, kun sieltä lähdettiin. Suosittelen kaikille lämpimästi. Ravintola ei sijaitse ihan keskustassa, mutta sinne jaksaa kyllä helposti kävellä ja vaiva on sen arvoista.

Tämä viikko meneekin englannin ainetta kirjoitellessa ja uskonnon itsenäisen kurssin loppurutistuksissa. Sitten voikin hengähtää ja aloittaa kirjoituksiin lukemisen. Onneksi on enää tämä lukukausi tätä työ-koulurumbaa. Ensi vuonna toivottavasti päiväopiskelut kutsuu. Jaksaa.

It's never too late to be what you might have been.

Huh. Onpas kesä taas vierähtänyt silmissä. Nyt pihalla sataa vettä kaatamalla ja sisällä vetää niin paljon, että villasukkien kaivaminen talvivaatteiden joukosta tuntuu päivä päivältä houkuttelevammalta. Se ei kyllä haittaa, koska syksy on omalla tavallaan lempivuodenaikani. Herään silloin kesähorroksesta ja rupean taas hääräilemään kesällä kesken jääneiden projektien parissa (käsityöt, leikekirja, uudet reseptit, valokuvaprojekti jne.) Olen syksyllä selvästi luovimmillani. Odotan innolla.

Löydettiin Jarkon kanssa meidän unelmien asunto. Se on ihana. Valmiiksi remontoitu todella nätiksi, vaikka tapeteista en tykkääkään. Saisin oman vaatehuoneen, sekä työhuoneen. Pepillä olisi mun työhuoneessa ns. oma huone. Ja enää ei maksettaisi vuokraa, vaan maksettaisiin omaa asuntoa, mikä kuulostaa muutenkin tosi järkevältä. Tuntuu ainakin aluksi melko haikealta jättää pääkaupunkiseutu taaksepäin. Oikeasti täällä ei pidättele mikään muu kuin se ajatus. Tosin mikään ei ole vielä varmaa. Lähipäivinä pitäisi tulla päätöksiä ja sitten meidän pitäisi tehdä päätöksiä. Katsotaan miten käy.

Itsenäiset kouluhommat on jo kasassa ja torstaina alkaisi varsinainen lukukausi. Syksyllä pitäisi kirjoittaa töiden ohella. Mua ei jostain syystä stressaa. Viime hetken paniikkia odotellessa.

Tällä viikolla mulla alkaa kesäloma. Perjantaina superrentoutuminen alkaa pankissa juoksemisella, kulmien nyppimisellä ja sitten vasta pääsee hotellille kuuntelemaan Kotiteollisuutta. Päätettiin kanssa yöpyä siellä, ettei tarvis kännissä könytä taksiin ja tehdä aamulla itse eväitä. Valitsen mieluummin ihanan pehmeät ja puhtaat lakanat, joita ei tarvitse itse vaihtaa + aamupalan, jota ei tarvitse itse valmistaa.

Sunnuntaina nokka osoittaa kohti rapakon vastarantaa. Käyn siellä maanantaina 3 tuntia hoidoissa, ja poistun (toivottavasti) rentoutuneen hehkeänä. Sen jälkeen on tärskyt Jarkon kanssa pihvi-illallisen merkeissä. Lomaa odotellessa (enää kaksi kokonaista työpäivää!). Loman jälkeen voikin jo suunnitella mahdollista muuttoa ja seuraavan vuoden Thaimaan reissua. Liput on jo ostettu, enää tarvitaan reittisuunnitelma. 

Tässä vielä muutamia kesäisiä kuvia. 

Suosittelen itsetehtyjä hamppareita!
Sekä liharullia, feta-pekoni-parsapiirakkaa
ja seesamikastiketta. <3

Juhannus, Heureka, Dark Side ja Suomenlinna.

+

Pepin yllärisyndet ja mun synttärikahvit.

Vielä loppuun: 

Tarkoituksena ei ollut tehdä mitään negatiivista ruikutuspostausta, mutta tapahtui niin kummallinen juttu bussissa. Puhuin äidin kanssa puhelimessa ihan jotain yleisiä mitä-kuuluu-juttuja ja sitten yks nainen rupesi vastakkaisella käytävällä räyhäämään, että tiedänkö puhelimessa puhumisen olevan epäkohteliasta. Vastasin siihen, että puhelimessa puhuminen on ihan sama asia kuin vierustoverin kanssa keskustelu ja hän oli sitä mieltä, että ei bussissa saa keskustella. Sanoin, että puhelimessa puhuminen julkisilla paikoilla on ihan laillista ja tämä rouva huusi, että sitten murhakin on laillista. Siinä se rääky sitten vähän aikaa ja jatkoin ihan vittullaiksenikin sitä puhelua (Huom. En puhunut kovaan ääneen tai mitään sopimatonta). Hän sitten rauhoittui, mutta muisti minua vielä räkäisemällä päin näköä lähtiessään omalla pysäkillään pois. Tilanne oli kauheudessaan niin koominen, etten edes osannut suuttua. Kanssamatkustajien puolustaminen oli tosi sympaattista ja epäsuomalaista. Yleensä kaikki aina katsovat sivusta, kun joku viaton saa turpiinsa. Nyt oli kerrankin toisin. Kiitokset heille.Suomessa on kyllä jokin ihan viturallaan, jos aggressiot purkautuvat tolla tavalla tuntemattomiin ihmisiin. Eikä ole ekat raivarit bussissa (tosin ensimmäiset mulle). Etuoikeutettu olo.